Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoittajana autat kestävästi.

Ryhdy nyt säännölliseksi tukijaksi ja tee lahjoitus pitkäaikaissairaiden lasten ja heidän perheiden hyväksi.

  1. Tee omassa verkkopankissasi kerran kuukaudessa toistuva lahjoitus, esimerkiksi 10 euroa.
  2. Valitse sen toistuvuudeksi ’kuukausittain’.
  3. Lisää tilinumero: FI08 1572 3000 3278 09 (Nordea) tai FI16 8000 1270 4641 84 (Danske Bank)
  4. Viestiksi: Kuukausilahjoitus

Kuukausilahjoittaja mahdollistat lämpimän veden, lämmityksen, puhtauden ja sydämellisen henkilökunnan kohtaamaan perheet Talolla. Kaiken sen mikä on elintärkeä tuki perheille huolen keskellä, kun oma koti on kaukana.

”Syyskuisena perjantaina, puolitoista vuorokautta vauvan syntymän jälkeen, maailma romahti ja meistä tuli sydänlapsen vanhempia ja samalla kaikille tuli äkkilähtö Helsinkiin. Huoli oli valtava vauvasta ja siitä, mistä me vanhemmat saadaan katto pään päälle 500 km päässä kotoa. Vauva lähti jo ambulanssilla matkaan, me paria tuntia myöhemmin perässä. Juuri ennen lähtöä KYSin hoitajat kertoivat, että meille oli järjestynyt paikka Ronald McDonald Talolta, ihan sairaalan viereltä. Huh. Vauvaa ei terveeksi enää sydämen puolesta saada, mutta häntä voidaan useilla leikkauksilla auttaa ja täten Ronald McDonald Talo tulee olemaan meidän toinen koti monta kertaa tulevaisuudessa. Sairaala-arki sydänoperaatioineen menettämisen pelon ja hitaan toipumisen kanssa on hirvittävän raskasta ja mäkkitalon idyllinen ja rauhoittava pihapiiri ja ihanat talot antavat vastapainoksi juuri sitä kaivattua kotoisaa rauhaa ja seesteisyyttä.” -Merja, Jouni ja Mila (s. 2016)