Iitan tarina

”Mie oon Iita. Synnyin Helsingissä Lastenklinikalla. Minulta puuttui syntyessäni pallea lähes kokonaan. Minun ei olisi pitänyt pystyä hengittämään ilman hengityskonetta, koska pallea on tärkein hengityslihas varsinkin vauvoilla. Tilanne oli näin hyvin harvinainen ja lääkärit ja vanhempani olivat huolissaan tulevaisuudestani. Viikon ikäisenä sain leikkauksessa paikan puuttuvan palleani tilalle. Kahden viikon iässä kehooni alkoi kertyä nestettä ja tilanteeni meni kriittiseksi. Silloin minut kastettiin Iitaksi.

Lääkärit kokeilivat vielä yhtä hoitokeinoa ja laittoivat kaksi dreeniä vartalooni, jotka poistivat nestettä. Siitä lähtien minulla oli paljon parempi olo. Olin hengityskoneessa ja syyskuussa minulle tehtiin trakeostomia. Yhdessä vaiheessa tuli takapakkia, minun leikkaushaavani tulehtui ja toisella kertaa menin elottomaksi ja minut jouduttiin elvyttämään. Minulle tehtiin myös toinenkin haavan korjausleikkaus. Marraskuussa tehtiin unitutkimus, joka näytti ällistyttävän tuloksen. Saattaisin selvitä kokonaan ilman hengityskonetta myös nukkuessa, vaikka sen ei pitänyt olla mahdollista.

Tutkimuksesta seuraavalla viikolla pääsin vihdoin siirtymään kotisairaalaan. Siellä minut vieroitettiin hengityskoneesta ja edelleen olen ollut ilman konetta. Kotiin pääsin jouluksi yli neljän kuukauden sairaalahoidon jälkeen. Tulevaisuudessa minulta poistetaan trakeostomia-kanyyli ja joudun vielä useampaan leikkaukseen. Vanhempani sanovat minua vahvaksi ja kauhean tyytyväiseksi tytöksi. Olen taistellut paljon ja joudun taistelemaan vielä monesti elämäni aikana, mutta hymyilen silti paljon joka päivä.

Vanhemmilleni Ronald McDonald Talo oli turvapaikka, jonne pääsi rauhaan kauheuksien keskellä. He asuivat siellä vajaa 3,5 kuukautta. Siellä tutustui uusiin ihmisiin ja talon toimiston väki oli aivan mahtavaa. Talossa oli hieno juttu se, että se sijaitsee lähellä sairaalaa, joten vanhempani pääsivät aina nopeasti sairaalaan ja saivat viettää kanssani elämäni ensimmäiset kuukaudet. Ilman Ronald McDonald Taloa tämä olisi ollut lähes mahdotonta. Todennäköisesti äiti olisi asunut hotellissa ja isä olisi käynyt minun luonani vain viikonloppuisin. Tuskinpa perheemme olisi yhtä ehjä ja lämmin ilman Taloa.”