22 tammi 17 vuotta vapaaehtoisena – Mikä motivoi jatkamaan?

Kuten varmastikin huomasit, tämän (tosi)tarinan kirjoittaja ei kuvassa hymyile 😊 Tervetuloa lukemaan pientä kertomustani, kuvan tyttösen henkilöllisyys selviää tarinan lopussa.

Aikoinaan opiskellessani Tikkurilan lukiossa järjestettiin yhteistyössä Koivukylän sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksen kanssa vapaehtoistyön kurssi, jonka puitteissa suoritimme tietyn tuntimäärän vapaaehtoistyötä. Tuolloin kävin lukemassa satuja ja leikkimässä lasten kanssa vanhalla nk. kymppiosastolla sillä aikaa, kun vanhemmilla oli pääsy maksuttomaan hierontaan hetkeksi rentoutumaan. Muutto ulkomaille tuli opintojen jälkeen ajankohtaiseksi ja palattuamme kotiin löysin tieni Ronald McDonald Talolle. Nyt, 17 vuotta myöhemmin, koen Talon olevan kuin toinen koti. Tänne olen aina tervetullut, vuosien varrella olen tehnyt kaikkea mahdollista – avustavista talo-/toimistotöistä tapahtumajärjestämiseen. Nykyisin myös pystyn antamaan omaa osaamistani säätiön käyttöön projektityöntekijän roolissa mm. markkinoinnissa.

Usein, ”korona-ajan” ulkopuolella etenkin, Talolla kuluu aikaa myös jutellessa perheiden kanssa. Muistan ensimmäisillä kerroilla Talolla ihmetelleeni sitä, miten hiljaista ja tyhjää täällä tuntui olevan. Tuolloin vielä en ymmärtänyt, että sairaiden lasten perheet viettävät niin paljon aikaa sairaalassa kuin mahdollista. Usein tämä tarkoittaa, että aamulla lähtö on aikaisin, ehkäpä joku ehtii päivällä piipahtaa lounaalla ja illalla taas palataan Talolle pesemään pyykkiä ja nukkumaan. Itse kävin niihin aikoihin pääsääntöisesti keskellä päivää avustamassa eikä luonnollisesti näin ollen juurikaan vanhempia ollut paikalla. Hyvin pian aloin ymmärtämään, mikä meidän funktiomme näiden perheiden elämässä on – olemme tukemassa koko perheen hyvinvointia, sillä lapsen sairaus vaikuttaa koko perheeseen.

Parhaita hetkiä ja muistoja Talolta on monia, mutta tässä yhteydessä haluaisin ehkäpä mainita yhden näkökulman, joka on minulle erityisen tärkeä: motivaatio. Suomessa tehdään valtava määrä vapaaehtoistyötä mm. urheiluharrastusten parissa sekä vanhus- ja nuorisotyössä. Kun hetkeksi pysähtyy ajattelemaan näitä, mielessä päällimmäisenä on lämpö ja kunnioitus niitä ihmisiä kohtaan, jotka paistavat urhoollisesti mokkapaloja myyjäisiin, vastaavat turvapuhelimiin ja pitävät kädestä, kuuntelevat. Vapaaehtoistyölle ominaista on, että se antaa tekijälle jotain – meillä jokaisella on oma motivaatiomme. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää, että pystyn tehdä omassa pienessä elämässäni jotain, jolla on suoraan positiivista vaikutusta ja pystyn myös näkemään ne vaikutukset. Vapaaehtoistyö Talolla täyttää tämän tarpeen. Puhun ”pienestä elämästä”, sillä nykypäivänä digitalisaation myötä ulottuvillamme on koko maailma ja samalla harteillamme on koko suuren maailman suuret murheet, jotka saattavat tuntua jopa musertavilta.

Pieniä ovat myös tulevaisuuden tekijätkin vielä tällä hetkellä. 9-vuotias tyttäreni on kahden kuukauden iästä lähtien ollut mukana tässä tarinassa. Tuolloin hän osallistui ensimmäistä kertaa perinteiselle joulupuurollemme. Vuosien varrella ”pikku-U” on ollut mukana erilaisissa puuhissa – välillä on kasvatettu toimiston taidekokoelmaa lattialla piirrellen taideteoksia, joskus taas leivottu pipareita ja suklaakakkuja. Kovasti tyttäreni on jo halunnut mukaan vuosittaiseen Golfiimme, mutta siihen ei ikä ihan vielä riitä – ehkäpä vuonna 2030 sitten 😊 Myös tämä on iso motivaattori itselleni, olen niin onnellinen kun tyttäreni innosta puhkuen vetää vaatteet ennätysajassa päällensä niinä päivinä kun yhdessä olemme Talolle suunnanneet. Toivon, että se malli, jonka omalla vapaaehtoistyöllämme lapsillemme annamme kantaa hedelmää ja näemme jatkossakin jatkumon siinä, miten yhteisen hyvän eteen työskennellään. Toivoisin myös, että myös täällä Suomessa enemmän vapaaehtoistyötä integroitaisiin koulumaailmaan – niin, että itsenikin ”tälle tielle” sysänneistä kokeiluista ja yksittäisistä projekteista tulisikin pysyviä toimintamalleja. Kuten meillä on tapana ollut sanoa, ihmeitä ei tapahdu – niitä tehdään!

-Heidi

P.S Lisää vapaaehtoistoiminnastamme voit lukea täällä >>