FI | EN

Kummiurheilijamme Julian tarina

Olemme erittäin iloisia saadessamme esitellä Julia Valtasen, Ronald McDonald Lastentalosäätiön kummiurheilijan.

Julia on 19-vuotias keihäänheittäjä Raumalta. Nuoresta iästään huolimatta Rauman urheilijoita edustava lahjakas urheilija on heittänyt ensimmäisenä 15-vuotiaana suomalaisena naisena yli 50 m.

RML:n puolesta on hienoa, että nuori urheilija haluaa olla mukana tekemässä hyvää ja omalla panoksellaan tukea toimintaamme ja Talolla asuvia perheitä. Julia vie säätiön tärkeää viestiä eteenpäin kilpailuissa ja erilaisissa tapahtumissa. Yhteistyön myötä käynnistynyt Heittämällä hyvää -yhteistyö on jo saanut paljon näkyvyyttä Julian aktiivisuuden ansiosta!
Tule mukanamme seuraamaan Julian menestystä somessa, kannustetaan häntä yhdessä saavuttamaan tavoitteensa.

”Minulle on tärkeää olla mukana heittämässä yhteisiä kaaria hyvän asian puolesta. Kävin tutustumassa lokakuussa Ronald McDonald Taloon, joka kosketti kovasti. Pitkäaikaissairaiden lasten perheet tulevat asumaan Talolle kaikkialta Suomesta, joten toiminta auttaa myös raumalaisia perheitä. Haluan olla mukana viemässä tietoisuutta tästä tärkeästä asiasta eteenpäin ja näin vaikuttaa osaltani siihen, että moni muukin tulee tietoiseksi asiasta ja lähtee tukemaan säätiön toimintaa erilaisin tavoin”, kertoo Julia.

Yhteistyömme taustalta löytyy valloittava Porin ja Rauman McDonald´s-Johanna Junkkari. Tutustu tarkemmin tähän moderniin sponsorointimalliin
Markkinointi ja Mainonta -lehden artikkelissa >>

Lisätietoja Juliasta: http://www.juliavaltanen.fi
Muista seurata myös Julian kanavia somessa:
Facebook >>
Instagram >>

Artikkeli: Ennätykset rakentuvat huippuolosuhteissa

Miten sujuu Julian talviharjoittelu?
Mihin ammattiin Julia parhaillaan opiskelee vaativan urheilu-uran ohella?
Entä millainen merkitys pesäpallolla on Julian elämässä?

Muun muassa näihin kysymyksiin löydät vastauksen Rauman kaupungin lehdestä, jonka pääset tästä lukemaan kokonaisuudessaan. Julian tarina sivuilla 14-15.

Lue lisää

Upea 2800€ lahjoitus Digilipaskeräyksestä!

Julia keräsi ”Heittämällä hyvää” kampanjan aikana kesän ja syksyn kisamatkoillaan yhteisöllisesti lahjoituksia toimintamme hyväksi. Upeat tukijat pääsivät helposti mukaan kampanjaan ja yhteinen tavoite täyttyi hienosti – Julian digilipaskeräys tuotti upean tuloksen, yhteensä 2800 euroa.
Lahjashekki luovutettiin Talolle syystalkoissa lokakuussa 2020. Myös sinä voit aloittaa vastaavan kampanjan joko perustamalla oman Facebook-keräyksen tai Digilipaskeräyksen.

Lue lisää