FI | EN

Rosa ja Susanna

Aloitimme vapaaehtoisina Talolla kesällä 2018. Rosa palasi Suomeen Sveitsin vaihto-opintojen jälkeen ja etsi merkityksellistä tapaa viettää aikaa ennen uuden lukukauden alkua.

”Äitini (Susanna) ehdotti Ronald McDonald talon toimintaa, joka oli jäänyt hänelle mieleen jo kymmenien vuosien takaa kun vei minua ja veljiäni lähellä sijaitsevaan kouluun.”

Olemme puuhastelleet Talolla aina hieman mahdollisuuksien ja tarpeiden mukaan, missä tahansa Talolla ilmenevissä arjen askareissa. Olemme muun muassa keränneet marjoja taloihin pihan upeista viinimarjapuskista elokuisin, siivonneet ja järjestelleet tavaroita taloissa ja leiponeet sesonkien mukaan. Olemme myös osallistuneet talkootapahtumiin ja vuotuiseen RML Golf hyväntekeväisyystapahtumaan sekä nyt viimeisimmäksi puuhastelleet joulukoristeluiden kanssa. Susanna tekee myös päivystyksiä iltaisin ja viikonloppuisin tarpeiden mukaan.

Parhaita puolia vapaaehtoistyössä on ehdottomasti Talon lämmin henki sekä Talon mielettömät työntekijät. Ja tietenkin se, jos voi olla avuksi.
Talon joulutunnelma on aivan omaa luokkaansa – joulupuuro on ehdottomasti vuoden lämminhenkisin tapahtuma.

Kokonaisuudessaan vapaaehtoiseksi lähteminen on ollut helposti parhaita päätöksiä mitä olemme tehneet. Joka kerta Talolta lähtiessä on hyvä mieli ja sinne on aina ihana palata.