FI | EN

Talkoot tositarkoituksella 21.10.

Lokakuun lopulla vietimme upean päivän ulkona puuhastellen, perinteiset talkoomme järjestettiin syyssään armoilla. Onneksi toiveemme kuultiin ja vielä tiistaina luvattu sadepäivä lopulta vaihtui ennemminkin pilviseksi.

Päivän aikana apunamme vieraili turvallisesti eri aikoina yli 50 vapaaehtoista, joiden avulla suuri pihapiirimme koki huomattavan ilmeenkohotuksen. Oksaleikkurit, moottorisahat, haravat, istutuslapiot, ränninputsaajat ja kottikärryt olivat kovassa käytössä, kun tehotiimit ottivat omat alueensa työn alle. Päivän parasta antia oli paitsi siistitty piha, myös hymyt ja vaihdetut kuulumiset. Keittiötalkootiimin valmistelemana talkookeiton ja –pullakahvien äärellä punaposkiset apulaisemme saivat nauttia tehdyn työn hedelmistä, kenkien pohjaan ei enää tarttunut lehtiä eikä parkkipaikalla puskat raapineet autojen puskureita.

Saimme päivän aikana vierailulle myös kummiurheilijamme Julian, joka on kisakiertueellaan aktiivisesti edistänyt ”Heittämällä hyvää” digilipaskeräystään. Huikea keräyssumma 2800€ luovutettiin eilen juhlallisesti käyttöömme. Julian kuulumisia lisää täällä: https://bit.ly/3m57wrM

Päivän päätteeksi Sinisen Talon maalauskampanjaamme tukeneet Lahjoituslankku-kumppanimme pääsivät
ihastelemaan talon komeaa uutta maalipintaa. Ilman tätä tukea aloittamamme mittava projekti ei olisi mahdollista. Saimme talkoissa myös siistittyä Keltaisen Talon reunat, jotka ensi keväänä saavat ympärilleen rakennustelineet maalausprojektimme jatkuessa. Jos yrityksenne miettii ensi vuoden hyväntekeväisyyskohdetta, löydätte lisää tietoa Lahjoituslankku-kampanjastamme täältä:
https://bit.ly/3dLaLlo

Haluamme sydämellisesti vielä kiittää talkoista:
* jokaista yritystiimiä ja yksityishenkilöä, jotka olivat eilen mukana vapaaehtoisina päivässä
* sekä yrityksiä, joiden sponsoroinnin avulla saimme työt tehokkaasti suoritettua, piristystä pihapiiriin ja talkoolaisten mahat täyteen: Kekkilä, HAVI Suomi, Bosch Suomi, Fiskars, Picnic, Coca-Cola Suomi, Vaihtolavacom Oy Helsinki