FI | EN

Vapaaehtoistyö

Vapaaehtoistyö on tärkeä osa Ronald McDonald Talon toimintaa. Pyrimme jatkossa ottamaan vielä enemmän huomioon koko perheen hyvinvoinnin mm. kehittämällä vapaaehtoistoimintaamme.  Teemme yhteistyötä myös muiden järjestöjen, kuten Sydänlapset ja -aikuiset ry:n, HelsinkiMission, Kympin Lasten ja Leijonaemojen kanssa.

Vapaaehtoisena olet läsnä Talon arjessa omien mahdollisuuksiesi mukaan – voit käydä auttamassa tunnin tai kaksi silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Voit esimerkiksi osallistua pihatalkoisiin, auttaa pihamme puutarhatöissä, leipoa, auttaa toimistossa tai tehdä pieniä korjaustöitä ja auttaa omalla tavallasi perheidemme arjesta helpompaa. Mahdollisuuksien mukaan myös projektien tekeminen etänä näin ”korona-aikana” on mahdollista. Auttaville käsille on aina tarvetta! Palkkioksi ajastasi saat hyvän mielen ja uusia ystäviä.

Mikäli olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä ja olet täysi-ikäinen, ota rohkeasti yhteyttä Talolle puhelimitse 09-4780 1600 arkisin klo 9 – 16 tai laittamalla sähköpostia leena.lehtovaara(at)rml.fi

Äiti Susanna ja tytär Rosa ovat olleet vapaaehtoisina Talolla kesästä 2018 alkaen. Tuolloin Rosa palasi Suomeen Sveitsin vaihto-opintojen jälkeen ja etsi merkityksellistä tapaa viettää aikaa ennen uuden lukukauden alkua.

”Äitini (Susanna) ehdotti Ronald McDonald talon toimintaa, joka oli jäänyt hänelle mieleen jo kymmenien vuosien takaa, kun vei minua ja veljiäni lähellä sijaitsevaan kouluun.”

Lue lisää

Aloitin vapaaehtoisena kesäkuussa 2019. Lähdin mukaan toimintaan, sillä olin itsekin lapsena paljon sairaalassa silloisella Lastenklinikalla ja Lastenlinnassa mm. lapsuusiän epilepsian takia. Nyt muiden sairaalassa olevien lasten perheiden auttaminen tuntuu hyvin tärkeältä.

Talolla teen mitä milloinkin tarvitaan, mm. leivon, kokkaan tai haravoin. Lasten kanssa työskentely on lähellä sydäntäni, ja toisinaan sitäkin saa täällä tehdä mm. askartelutuokioiden merkeissä. Parasta tässä vapaaehtoistyössä on ihmisten kohtaaminen, ja varsinkin se kun tutuksi tullut perhe pääsee taas yhdessä kotiin sairaalajakson jälkeen.

Suosikkimuistojani Talolta on jouluna 2019 vetämäni joulukorttiaskartelu, jossa teimme perheiden kanssa monta hienoa korttia läheisille ja sairaalan henkilökunnalle joululaulujen soidessa. Muiden vapaaehtoisten kanssa tehty vierailu Uuteen lastensairaalaan on jäänyt myös mieleeni. –Jenni

Tulin n. 10 vuotta sitten tarkoituksella RML:n talolle kysymään voisinko jotenkin olla talolla avuksi. Koska ravitsemus on minulle sydämenasia olen autellut enimmäkseen keittiöhommissa. Talon pihatalkoissa on kunnia asia tarjota maistuvaa ruokaa talkooväelle. Jouluaamu Sinisen Talon perinteisesti ja tunnelmallisesti koristellussa salissa on aina vertaansa vailla. RML:n pienten asukkaiden ilon voi selvästi aistia kun he saavat lautasellisen höyryävää joulupuuroa ja voivat unohtaa edes hetkeksi, että perhe viettää tämän joulun kaukana kotoa. Se ilo on paras kiitos vapaaehtoisesta auttamisesta! –Raili

Olen aloittanut vapaaehtoisena Talolla HelsinkiMission kautta vasta kesällä 2020, joten kokemusta on kertynyt vähän. Olen autellut pienissä korjauksissa, joita normaalisti kodeissa tulee. Parasta työssä on avun anto tällä tavalla pienille potilaille ja perheille. Kerrottavia muistoja ei ole vielä ehtinyt paljoa tulla mutta kivan porukan kanssa on helppo auttaa! –Mauri

Ihanat vapaaehtoisemme ovat auttaneet meitä mm.

Kutomalla villasukkia, ompelemalla vauvanvaatteita ja leipomalla perheille ihania kakkuja.

Tekemällä erilaisia avustavia töitä kiinteistönhuollossa sekä pihalla mm. leikkaamalla nurmikkoa kesäisin.

Myös uudet ajatukset ja ehdotukset ovat lämpimästi tervetulleita, miten sinä haluaisit auttaa?